No niin, täällä sitä sitten ollaan. Koska olen ehkä rikkonut Suomen ennätyksen erinäisissä atk-laitteistoihin ja -ohjelmiin liittyvissä probleemissa, hautaan ajatukset hienoista kotisivuista ja kokeilen idioottivarmaa touhua...blogia :).

Tarkoitukseni on blogissani kirjoittaa suurperheen äidin arjesta, ja toki enimmäkseen koiraperheen arjesta, mitä se on ja millaisia ratkiriemukkaita hetkiä karvakorvien kanssa saa kokea. Tätä kirjoittaessani westi-mummo Tytti pyyhkii tyytyväisenä peräpäätään vasta pestyyn köökin mattoon, laiska kollimme yrittää "saalistaa" ruokakuppiaan yhdellä kynnellä vesikupin takaa, sillä eihän hienostunut kissa _voi_ kurkottaa veden yli. Viisi vuotias "iltatähtemme" Nanna laskee mäkeä nuoremman westimme Helmin kanssa, joka on varsin innokas pulkkailemaan :).

Jahka olen tutustunut tarkemmin blogiin ja käytännön asioihin, jatkan kirjoittelua. Jos en ole taas yhdellä napinpainalluksella saanut mystisesti koko konetta niin sekaisin, että datanomin koulutuksen saanut ystäväni ehjäsi sitä kuudetta tuntia . Tuo tuntuu olevan minulla verissä. Tosin teen kaiken atk-katastroofin tiedostamattani, joka sitten näyttää tekevän ongelmien korjaamisesta vieläkin haasteellisempaa .

Tosiaan,

Nimeni on Mari. Olen 35 vuotias neljän lapsen äiti. Perheeseemme kuulu ukonkäppyrän ohella hänen poikansa sekä tyttärensä, joka asuu kyllä äitinsä luona, mutta jokatoinen viikonloppu punkkaa täällä, kesäisin joka toinen viikko.

Meillä siis on nk. suurperhe. Kaksi aikuista, kolme kahdeksasluokkalaista, kuudesluokkalainen, nelosluokkalainen ja kohta kuusi täyttävä "iltatähti", joka aloittaa opintien ensi syksynä. Tämä on siis meidän joukkue, mutta harvase päivä joukkuetta vahvistaa lukuisat kaverit, tyttöystävä, serkut jne. Nytkin viikonloppuna meillä oli viisi yläasteelaista , eli varsinainen teiniangstiryöppy. Vaan mieluummin meillä kuin maailmalla. Tiedänpähän ainakin mitä lapseni puuhaavat ja millaisessa seurassa liikkuvat, kun tunnen kaverit. Ja muutenkin minusta on upeaa, että muksujen frendit ovat kanssamme kuin yhtä suurta perhettä ja todellakin voivat olla kuin kotonaan. Kaikki ovat todella fiksuja teini-ikäisiä herroja ja neitejä, ja uskonkin, että kun lapset saavat elää normaalielämää ja olla kosketuksissa aikuisten kanssa, keskustella elämästä, kasvaa heistä tasapainoisempia aikuisia. Ainakin näin toivoin.

En ole järin ankara äiti, eli joku voisi sanoa meillä asuttavan kuin pellossa . Mutta tietyt asiat ovat sellaisia joista ei luisteta, ja siihen pyrin lapseni kasvattamaan vaippaikäisestä asti. Rehellisyys : vaikka mitä tapahtuisi, pitää kertoa rehellisesti kaikki, sillä minä en voi  auttaa jos en totuutta tiedä. Jokainen, ihan jokainen, tekee omat virheensä ja tekoja, joita katuu sitten myöhemmin. Niin minäkin olen tehnyt ja luultavasti tulen tekemään vastedeskin, ihmisluonto on heikko. Mutta vaikka olisi tehnyt minkälaisen töllöntyön, pitää äitille totuus kertoa. Tämä käytäntö toiminut ainakin tähän saakka, enkä todella elä siinä harhassa että minun lapset ja naapurin kakarat...oppirahat on maksettava kaikkien .

Toinen on käytöstavat: Siis ihan peruskäytöstavat tuntuvat olevan joillain lapsilla ja nuorilla kadoksissa ja minua hirvittää tuollainen. Kiitos, Päivää, Ole hyvä... Katsotaan silmiin kun puhutaan, kunnioitetaan vanhempia ihmisiä, annetaan apua silloin kun joku sitä tarvitsee ja niin edelleen. Eli aivan normaalikäytöstä, vaan missä on mennyt vikaan, kun on jo ala-asteella lapsia, jotka eivät välitä paskaakaan mistään muusta kuin omasta navasta. Toki se oma napa on tärkeä, ja varsinkin miehillä mukava kaiveltava, sinne kun sitä nöyhtää kerääntyy, mutta kuka sitä omaa napaansa jaksaa koko ajan tuijottaa!? Mulla kipeytyisi jo niskat moisesta ;).

TOdennäköisesti se ei ainakaan niiden lasten vika ole. On järkyttäviä olosuhteita, joissa jo kovin nuoret lapset joutuvat selviämään. Ja selvitäkseen, on otettava kova suojakuori, se on ainut keino yrittää selviytyä raadollisessa maailmassa. Ja en, en ole Vuoden Äiti. Mutta yritän olla äiti, jonka lapsilla on turvallinen tunne, kun he ovat kotonaan ja äiti, joka on oikeudenmukainen, mutta puolustaa lapsiaan kuin tiikeriemo.

Maailma on rankka paikka. Ja vaikka kuinka lapsia yrittää valmistaa kestämään paineet, joita niin monelta eri taholta tulee, ei kaikkeen voi vaikuttaa. Silloin ei auta kun panna kädet ristiin ja toivoa sitä enkeliä kuljettamaan rakkaita pitkin maailman tuulia mahdollisimman pehmeästi.

Meillä on myös koirasuurperhe :). Olen koko ikäni ollut tekemisissä koirien kanssa ja luultavasti ensimmäiset kirjat joita Aapisen lisäksi olen lukenut, ovat olleet koirakirjoja. Eli olen omistanut elämäni koirille, ne ovat enemmän elämäntapa kuin harrastus vaikka niiden kanssa harrastankin. Niin kauan kuin muistan olen lukenut aivan kaiken koiriin liittyvän, hankkinut tietoa ( nyttemmin internetistä) kaikista koiraroduista, sillä aihe koirat kiinnostaa minua yleisellä tasolla. Elämäntapa & harrastus, oikeastaan lasten ohella koko elämä . Jos pitäisi sanoa, että mitä sinä Mari osaat / tiedät parhaiten, vastaisin että tiedän koirista kohtuu paljon. Internetissä kahlaan pelkästään koira / lemmikkisivustoja, kuulun useampaan yhdistykseen pitääkseni "yleissivistystä" eri rotujen tilanteesta yllä ja jopa liki kaikki ystäväni ovat tulleet koiratouhujen kautta. Koirat ja varsinkin ne rodut jotka ovat minulle intohimo, ovat loputon puheenaihe . Tyttäreni juuri eilen ihmetteli, että eikö sua äiti kyllästytä päivästä toiseen noita samoja koirajuttuja puuhata . No ei, ajatuskin naurettava ;))

Meillä on espanjanmastiffeja, westejä, keskiaasianpaimenkoiria, brasseja ja kissoja. Espanjanmastiffit ovat minulle todellinen intohimo, sydämessäni palaa suuri liekki tälle rodulle. Kotona minulla on tällä hetkellä neljä espanjanmastiffia. Ja toivon että keväällä myös vauvaestiffejä. Tosin en uskalla olla kauhean toiveikas, sillä Nelly on jäänyt tyhjäksi aijemminkin ja sen viimeinen mahdollisuus on tulla äidiksi, seuraavassa juoksussa sen ikä ensisynnyttäjäksi on jo kriittisen korkea.

Varmasti tulen kirjoittamaan tässä blogissa paljon tästä huikeasta rodusta ja koirista yleensä, sekä päivän polttavista aiheista. Toivon myös saavani taas valloilleen sen Marin, joka oli joskus kovin lahjakas kirjoittaja. Eli tällä blogilla on terapeuttinen funktio myös.

Vaan nyt alan tutkiskella blogin ominaisuuksia tarkemmin ja ensi kerralla olen toivottavasti taas viisaampi .